Kauppalehti julkaisi mielipidekirjoitukseni lokakuussa 2026. Voit lukea sen tästä tai alta.
Suomalainen johtaminen ja palkitseminen on varovaista. Kannattavuutta maksimoidaan vuodesta toiseen ja riskinottoa vältellään. Kannustinohjelmien tavoitteissa korostuu kannattavuus ja varsinaiset kasvu- ja kehitystavoitteet ovat sivuroolissa. Entä jos ensi vuonna johtamasi yrityksen tavoite olisikin ”kannattamaton kasvu”? Pidettäisiin huolta nykyliiketoiminnan kassavirrasta, mutta panostettaisiin merkittävästi uusiin ratkaisuihin, liiketoimintoihin tai markkinoihin. Otettaisiin rohkeasti riskiä tulevaisuuden osinkovirtojen varmistamiseksi. Tai pelastamiseksi.
Syyskuussa Aaro Cantellin johdolla Suomen merkittävimmät omistajat lupasivat vauhdittaa omistamiensa yritysten kasvua ja uudistumista. Toivottavasti tämä näkyy myös avainhenkilöiden tavoitteissa ja rahallisissa kannustimissa. Tavoitteiden on toki aina oltava haastavia, mutta ovatko omistajat tavoitteiden saavuttamisesta valmiita maksamaan? Jos ei ole riittävästi porkkanaa ottaa riskiä ja muuttua, niin mitään ei tapahdu. Ei etenkään kasvua.
Kansainvälisessä vertailussa Suomen rahallisen palkitsemisen kilpailukyky rapautuu jatkuvasti. Suomalainen palkitseminen on tasapaksua ja tasapäistävää. Huippuosaajat tienaavat täällä parhaimmillaankin vain hieman enemmän kuin keskitason osaajat. Tämä on merkittävä riski koko yhteiskunnalle ja jarru kasvulle. Rahalla on merkitystä.



